Kohde:

Siam University (SU) - Bangkok, Thaimaa

International Business Program

Opiskelijan sanomaa:

"En keksi yhtään syytä olla lähtemättä vaihtoon Thaimaahan. Kohdevalintani oli erinomainen ja lähtisin sinne uudestaankin. Vaihto-opiskelu on oiva tilaisuus päästä asumaan Aasiassa – älä hukkaa mahdollisuuttasi!"

 

Haku kesäkuussa sekä lokakuussa 2010 alkaviin vaihto-ohjelmiin on alkanut!

Enkelten kaupungiksi kutsuttu Bangkok on hengästyttävä yhdistelmä uutta ja vanhaa lukuisine kulttuureineen. Menoa ja meininkiä kuhisevien katujen kupeessa kohoavat valtavat, uutuuttaan hohtavat ostoskeskukset. Neonvaloissa kylpeviltä baarikaduilta on lyhyt matka kullatuille temppelialueille. Kaupungin lukemattomat ravintolat edustavat aitoa Aasiaa, mutta vievät makumatkoille vaikka maailman ympäri.

Pääkaupunki Bangkok on Thaimaan suurin kaupunki noin 10 miljoonalla asukkaallaan. Bangkok on yksi Aasian nopeimmin kasvavista, taloudellisesti dynaamisimmista ja sosiaalisesti kehittyvimmistä kaupungeista. Kaupunki on kasvanut Singaporen ja Hongkongin kilpailijaksi niin taloudellisena kuin kulttuurillisena haastajana Aasiassa.

Kumppaniyliopisto

Siam University is one of Thailand's oldest, largest, and most cosmopolitan private universities. Located in South-West Bangkok, the 20-buidling campus features first-class academic and social facilities designed to cater for the specific needs of student life.

Siam University on Thaimaan viidenneksi suurin yksityinen yliopisto. Siam Universityllä on runsaasti opiskelija- sekä tutkijavaihtoa ympäri maailman ja se on myös yksi suomalaisten vaihtareiden suosituimmista kohteista Thaimaassa.

Yliopisto on perustettu vuonna 1965 ja tällä hetkellä siellä opiskelee noin 15 000 opiskelijaa kymmenessä eri tiedekunnassa. Yliopiston tilat ovat modernit ja kampusalueen sijainti on hyvä. Viihtyisältä kampukselta tai sen välittömästä läheisyydestä löytyy liikuntamahdollisuudet, kauppoja, ravintoloita, pankkeja sekä posti. Kampuksen miljöötä hallitsee yli 100 metriä korkea yliopiston rakennus.

Yliopiston esittely.

SU:n yhteystiedot
Siam University
235 Petchkasem Road
Phasi-charoen
Bangkok 10163
Thailand

SU:n yhteyshenkilö ohjelman aikana: Mr. Rengson Mualchontham
 

Vaihto-ohjelma

Tutustu Aasiaan Siam Universityn ohjelmassa

Siam Universityssä on kaksi lukukautta ja akateeminen vuosi alkaa kesäkuun lopussa. Lukukausi 1 (kesä) on kesäkuusta lokakuuhun ja lukukausi 2 (talvi) on marraskuusta helmikuuhun. Yksi lukukausi kestää noin 4 kuukautta, valitessasi koko lukuvuoden, eli kaksi lukukautta, vaihdon kesto on kokonaisuudessaan lähes 9 kuukautta.

AE:n opiskelijat osallistuvat Siam Universityn kansainväliseen ohjelmaan, jossa on avoin kurssitarjotin. Siam University vastaa opetuksen tarjoamisesta ja todistuksista. Vaihto-ohjelmat alkavat orientaatiotilaisuudella.

Tavoitteena on syventää opiskelijoiden Aasian tuntemusta kansainvälisessä ympäristössä ja ohjelma on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat kokea ainutlaatuisen lukukauden yhdessä Aasian metropoleista. Opiskeluiden lisäksi opiskelijoille jää vapaa-aikaa harrastuksiin sekä matkustamiseen.

Siam University järjestää noin 30 englanninkielistä kurssia per lukukausi kansainvälisessä International Business Program -ohjelmassa, joista ohjelmaan osallistuvilla opiskelijoilla on oikeus valita viisi eniten kiinnostavinta kurssia. Maksullisia lisäkursseja voi valita myös paikanpäällä. Avoimen kurssitarjottimen ansiosta sinun ei tarvitse ilmoittaa kurssejasi meille hakemuksen ohessa.

Siam Universityllä voi olla mahdollista tarjota myös työ-/työharjoittelupaikkoja joillekin vaihtareille.
 

Siam Universityn ohjelmadokumentit:

- Ohjelman kurssikatalogi
- Akateeminen kalenteri, lukukaudet 1&2, 2010-2011
- Lukujärjestys, talvilukukausi 2009-2010
- Lukujärjestys, lukukaudet 1&2 2010-2011

Ylläolevista dokumenteista saat tietoa tarjollaolevista kursseista sekä aikataluista. Lopulliset kurssivalinnat ilmoitat Siam Universityn kv-toimiston henkilökunnalle paikanpäällä.Voit hyödyntää kurssikatalogia sekä lukujärjestyksiä laatiessasi opintosuunnitaelmaa myös kotikorkeakoulullesi. Yhdestä suoritetusta kurssista myönnetään kolme krediittiä, joka konvertoituu noin viiteen Suomessa käytettävään ECTS -opintopisteeseen (luennot, kotitehtävät, tentteihin valmistautumiset, tentit, kenttäopetus, yritysvierailut). Lue lisää sivuiltamme kohdasta Ohjeet->Credits.

Kesän 2010 aikataulu:

Ajankohta: 10.6. - 15.10.2010
Hakuaika: alkanut, päättyy 31.3.2010

Talven 2010-2011 aikataulu:

Ajankohta: 25.10.2010 - 5.3.2011
Hakuaika: alkanut, päättyy 13.8.2010

Huom! Suosittelemme Bangkokiin saapumista n. viikkoa ennen vaihdon alkua, jotta kerkeät asioimaan Siam Universityn kv-toimistossa sopimassa kurssisuunnitelmastasi. Lisäksi kerkeät näin järjestämään asuntoasiat kuntoon ennen vaihdon alkua. Ohjelmat alkavat orientaatiolla, joiden jälkeen luennot alkavat muutaman päivän kuluttua.

(Kesän 2009 ohjelman ajankohta: 13.6.2009 - 16.10.2009. Talven 2009-2010 ajankohta: 28.10.2009 - 5.3.2010, hakuaika päättynyt.)

Opiskelija voi osallistua halutessaan molemmille lukukausille (kesä ja talvi). Ilmoita valitsemasi lukukausi/lukukaudet hakulomakkeessa. Siam University pidättää oikeuden pienimuotoisiin päivämäärämuutoksiin.

Ohjelman tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat kansainväliseen kauppaan ja yhteistyöhön Aasia vahvana painopistealueena. Opiskelijat ovat vahvassa vuorovaikutuksessa sekä paikallisten että muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa.

Kenelle vaihto-ohjelma sopii?

Siam Universityn ohjelma sopii erityisesti opiskelijoille, jotka haluavat tutustua Thaimaahan ja Aasiaan kiivassykkeisestä suurkaupungista käsin ja jotka ovat kiinnostuneita saamaan rutkasti uutta elämänkokemusta sekä näkökulmia asioihin. Ohjelmasta on selkeää hyötyä myös valmistumisen jälkeen työpaikoista kilpailtaessa. Ohjelmaan osallistujat pitävät Bangkokin suunnattoman laajan kulttuuri-, viihde-, ostos- ja ravintolatarjonnan lisäksi sen kansainvälisyydestä ja edullisuudesta sekä myös matkustamisen helppoudesta Bangkokista käsin. Ohjelmaan osallistuvilla opiskelijoilla on runsaasti vaihtoehtoja avoimen kurssitarjottimen ansiosta.

Minimikriteereinä sinulta edellytetään täysi-ikäisyyttä, suoritettua 2. asteen koulutusta (esim. ylioppilastutkinto) sekä riittävää englanninkielen taitoa seurataksesi opetusta.

Listan AE:n välittämiin vaihtoihin osallistuneiden opiskelijoiden korkeakouluista löydät täältä.

Anna osallistuu talven 2009-2010 vaihtoon Siam Universityssä. Seuraa vaihtoblogia KILROYn sivuilta.

Hinta

Siam Universityn ohjelman hinta on 990 € / lukukausi (4kk) kattaen hakukustannukset ja lukukausimaksut (ei esim. majoitusta, lentoja tai viisumia). Opiskelijan osallistuessa sekä kesä- että talvilukukaudelle (8 kk vaihto), myönnetään hänelle 100 € alennus ohjelmamaksuista, hinnaksi muodostuu näin 1880 €. Hinnat sisältävät alv:n. Tyypillinen lukukausimaksu thaimaalaisessa yliopistossa tulee yksittäiselle vaihto-opiskelijalle (free mover) kalliimmaksi. AE:n opiskelijoiden ei myöskään tarvitse suorittaa englanninkielen 185 $ maksavaaTOEFL-testiä, joka free movereilta lähes poikkeuksetta vaaditaan.

Myös koko tutkinnon suorittaminen on mahdollista. Jos olet kiinnostunut tästä vaihtoehdosta, ota yhteyttä meihin.

Huomioitavaa on myös vaihto-opiskeluiden verovähennyskelpoisuus työssä käyville opiskelijoille (rinnastetaan tulonhankkimiskuluihin). Lisätietoja verohallinnosta, josta löytyvät tarkemmat tiedot henkilöverotuksesta sekä Verohallinnon yhteystiedot.

Hakumenettely

Haku AE:n edustamiin vaihto-ohjelmiin on helppoa ja saat AE:n hyväksymiskirjeen noin viikon kuluttua hakemuksen lähettämisestä. Tämän jälkeen voit aloittaa lähtövalmistelut.

Voit jättää hakemuksen kumppanimme KILROY travelsin hoidettavaksi, joka voi auttaa sinua myös matkajärjestelyissä ym. asioissa. KILROY pyytää sinulta hakemukseen tarvittavat tiedot sekä liitteet ja hoitaa hakumenettelyn puolestasi. Hinta on sama kuin suoraan AE:n kautta haettaessa. Samalla voit halutessasi hyödyntää myös KILROYn lentolippuja, vakuutuksia ym. palveluita. Ota KILROYhyn yhteyttä puhelimitse tai mailitse, voit myös käydä paikanpäällä KILROYn toimistolla Helsingissä. Tässä yhteystiedot:

KILROY Key Accounts
Kaivokatu 10 D
00100 Helsinki
vip@kilroytravels.fi
www.kilroytravels.fi
Puhelin 09 - 680 78 211
Faksi 09 - 651 528
Palveluaika arkisin klo 10.00 - 17.00

Hakemukseen vaadittavat dokumentit:
1) Englanninkielinen opintorekisteriote (kotikorkeakoulusi leimalla varustettuna) tai kopio ylioppilastodistuksesta (tai vastaavasta dokumentista) jos et ole korkeakoulussa kirjoilla. Opintorekisteriotteen saat korkeakoulusi kansliasta.
2) Kopio passin ensimmäisestä sivusta (huomioithan että passisi tulee olla voimassa myös 6 kk Thaimaahan saapumisesi jälkeen)

Hakemuksen lähettäminen (jos hoidat hakumenettelyn itse):)
Ensimmäiseksi skannaa skannaa vaaditut kaksi liitettä koneellesi. Seuraavaksi täytä hakemuslomake sähköisesti ja lataa mukaan vaaditut dokumentit osoitteessa
https://fs12.formsite.com/asiaexchange/AE_application_form_SU/secure_index.html

Nimeäthän dokumentit koneellasi seuraavasti ennen niiden lomakkeeseen lataamista: "etunimi_sukunimi_transcripts" ja "etunimi_sukunimi_passport". Jos mahdollista, lataathan vaadittavat dokumentit pfd tai jpg -formaatissa.

Syötäthän hakulomakkeen osoitekenttään pysyvän osoitteesi Suomessa, jotta ennen ohjelman alkua lähetettävä virallinen hyväksymiskirje sekä ohjelman jälkeen lähetettävä opintorekisteriote löytävät perille.

Hakemukset käsitellään ilmoittautumisjärjestyksessä. Saatuasi alustavan hyväksymispäätöksen n. viikon kuluttua hakemuksesi lähettämisestä voit laatia opintosuunnitelman korkeakoulullesi sekä anoa apurahoja. Korkeakoulusi tekee päätökset opintojen hyväksiluvusta ja apurahoista. Lisäksi lähetämme laskun ilmoittautumismaksusta (50 €) päätöksen ohessa sekä ohjelmalaskun (940 €) n. 1,5 kuukautta ennen lukukauden alkamista. Voit hakea AE:n ohjelmaan ja varmistaa paikkasi vaikka et vielä olisi 100% varma osallistumisestasi. Halutessasi voit peruuttaa osallistumisesi ennen ohjelman alkua ilmoittamalla siitä AE:lle sähköpostitse.

Saatuasi Siam Universityn virallisen hyväksymiskirjeen viimeistään 1 kk ennen ohjelman alkua voit hakea viisumia. Viisumin saaminen kestää n. 4 päivää, tarkemmat ohjeet hakemiseen sivuiltamme kohdasta Ohjeet->Viisumi.

Suosittelemme varaamaan lennot hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua. Lisätietoa sivuiltamme kohdasta Ohjeet -> Matkustaminen.

AE odottaa ohjelmiinsa osallistuvien opiskelijoiden tutustuneen myös AE:n erityisehtoihin.

Majoitus

Kampuksen läheisyydestä löytyy hyviä majoitusvaihtoehtoja. Hinnat vaihtelevat tyypillisesti 80 € ja 350 € välillä per henkilö per kuukausi riippuen huoneiston koosta ja tasosta.

AE:n suosittelema majoitusvaihtoehto kampuksen läheisyydessä on Sivalai Place, joka tarjoaa loistavat puitteet uima-altaineen, tenniskenttineen ja kuntosaleineen eritoten koko opiskeluajan kestoiseen majoittumiseen. Sivalai Placessa majoittuu useita kansainvälisiä vaihtareita myös muista Bangkokin yliopistoista. Sivalai Placen henkilökunta on erittäin avuliasta ja kohde on ollut suosituin suomalaistenkin vaihtareiden keskuudessa. Sivalai Placelta löytyy opiskelijahinnat, jotka ovat n. 20% normitaksoja edullisemmat.

Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kampusmajoitus University Residence Halls/Charn Issara, Siam Complex, Bed By Boat Apartment ja Metro Patk Sathorn Condo.

Alkuun pääset esimerkiksi varaamalla hostellin Bangkokista muutamaksi yöksi KILROY travelsin kautta (KILROYn yhteystiedot sivuillamme Ohjeet->Matkustaminen). Tämä antaa sinulle mahdollisuuden asettua sekä etsiä mieleinen majoitusvaihtoehto kaikessa rauhassa. Etukäteisvarauksen pystyt tekemään Sivalai Placeen omatoimisesti sähköpostitse. Yhteystiedot löydät Sivalai Placen nettisivuilta: http://www.sivalaiplace.com

Lisätietoa

Olemme pyrkineet sisällyttämään sivuillemme kaiken sinulle hyödyllisen tiedon vaihto-ohjelmiin ja käytännön järjestelyihin liittyen. Näitä ovat mm. seuraavat:

- Miksi vaihtoon?
- Yleistietoa AE:n edustamista vaihto-ohjelmista
- Infoa Bangkokista
- Matkustaminen
- Passi ja viisumi
- Apurahat
- Vaihtarin muistilista

Hakuajan umpeuduttua AE lähettää vaihtoonlähteville orientaatiopaketin sisältäen tietoa ja vinkkejä mm. opiskelusta, majoitusasioista, matkustamisesta, terveydenhuollosta sekä raha- ja liittymäasioista. Lisäksi opiskelijoille järjestetään orientaatiotilaisuus.

Jos et löydä tarvitsemaasi tietoa sivuiltamme tai haluat olla suoraan yhteydessä AE:hen, voit lähettää meille viestiä palautelomakkeella.

Bangkok, Thaimaa (SU)

HAKUAIKAA tuleviin vaihtoihin

  • Bali: 82 vrk
  • Bangkok (SU): 21 vrk
  • Bangkok (KU, kesä): 2 vrk
  • Bangkok (KU, syksy): 82 vrk
  • Phuket: 82 vrk
  • Kanton: 82 vrk

Kerro kaverille Asia Exchangesta:


Annan blogi Bangkokista

Anna perheineen asuu Bangkokissa talvilukukauden 2009-2010
Anna vaihdossa Bangkokin Siam Universityssä. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


Anun blogi Phuketista

Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa syksyn 2009
Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


"Reissujen Reissu" Balilla

Tiina ja Kristiina BIPAS-vaihdossa Balilla kevään 2010
Tiina ja Kristiina kirjoittavat vaihtoajastaan Balilla keväällä 2010. Seuraa "Reissujen Reissua"täältä!


Katriinan blogi Balilta

Katriina osallistui BIPAS-vaihtoon Balilla syksyllä 2009
Katriina osallistui vaihto-ohjelmaan Balilla. Lue blogista vaihdon tapahtumista!


Katariinan ja Jannen blogi Bangkokista

Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa
Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa. Lue blogista vaihdon tapahtumista!



Opiskelijavaihdon kesto
Mikä olisi sopivin kesto kuukausissa Aasian vaihdolle?