Majoitus

AE:n edustamissa ohjelmissa opiskelijoille on tarjolla eri majoitusvaihtoehtoja kohteesta riippuen. Minkä tahansa majoitusmuodot valitsetkaan, sinulla on mahdollisuus asua ympäristössä, jossa kuulet paikallisten ihmisten puhetta ja pääset seuraaman heidän elämäänsä läheltä.

Opiskelijat vastaavat majoituksen hankinnasta itsenäisesti, mutta AE tarjoaa tietoa etenkin muutamista aikaisempien vaihtareiden suosittelemista vaihtoehdoista. Kampuksen läheisyydestä sekä suosituilta turistikohteilta löytyy  eritasoisia, -tyylisiä ja -hintaisia majoitusvaihtoehtoja niin lyhyeen kuin pitempiaikaiseenkin asumiseen. Majoituskohteen valinta on tyypillisesti helpointa paikanpäällä siten että ensin majoittuu hotelliin muutamaksi päiväksi ja tänä aikana käy kartoittamassa eri vaihtoehtoja pitempiaikaiseen majoittumiseen.  Myös mahdollinen kämppis/kämppikset löytyvät kätevästi ensimmäisten päivien aikana.  Etukäteen kämppistä voi tiedustella myös esim. AE:n Facebook –ryhmän sekä AE:n foorumin kautta: http://www.asiaexchange.fi/forum.

Osalla AE:n kumppaniyliopistoista on tarjolla kampusmajoitus. Suuri osa opiskelijoista majoittuu kuitenkin mieluummin yliopiston läheisyyteen tai hyvien kulkuyhteyksien varrelle yleensä kohteeseen, joka on huomattavasti korkeatasoisempi mutta kuitenkin edullisempi kuin tyypillinen opiskelijamajoitus kotimaassa.

Asuminen muiden opiskelijoiden sekä paikallisten keskuudessa mahdollistaa uppoutumisen aitoon yliopistoelämään ja kielen aktiiviseen käyttöön sekä syventää osaamistasi paikallisten tapoja ja kulttuuria kohtaan.

Osa opiskelijoista haluaa majoittua edullisesti ilman "ylimääräisiä" mukavuuksia, osa taas haluaa elää hetken hieman leveämmin ja pulahtaa koulupäivän jälkeen omaan uima-altaaseen. Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä ja useimmissa kohteissa löytyy runsaasti valinnanvaraa. Ohjelmakohtaisilla sivuilla esitellään muutamia majoitusvaihtoehtoja, joita voit tarkastella myös sivustolta löytyvistä kuvagallerioista.

Ensimmäisten päivien majoituksen voi varata esimerkiksi KILROY travelsin VIP-palvelun kautta puhelimitse tai emailitse: puh. 09 - 680 78 211, email vip@kilroytravels.fi. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden asettua sekä etsiä mieleinen majoitusvaihtoehto kaikessa rauhassa. Huomaathan, että Kilroyn VIP-palvelu lupaa edullisimmat lentoliput, jos varaat samalla majoituksen vähintään yhdeksi yöksi. Lisätietoa sivuillamme kohdassa Ohjeet –> Matkustaminen.

KELAn ulkomaanopintojen korotettu asumistuki 210 € on todellisista vuokramenoista riippumaton, joten alhaisten vuokrien ansiosta sinulla voi jäädä asumistuesta rahaa ylitsekin.

AE lähettää hakuajan umpeuduttua vaihtareille infopaketin, joka sisältää lisätietoa mm. majoitusasioista.

Majoitus

HAKUAIKAA tuleviin vaihtoihin

  • Bali: 83 vrk
  • Bangkok (SU): 22 vrk
  • Bangkok (KU, kesä): 3 vrk
  • Bangkok (KU, syksy): 83 vrk
  • Phuket: 83 vrk
  • Kanton: 83 vrk

Kerro kaverille Asia Exchangesta:


Annan blogi Bangkokista

Anna perheineen asuu Bangkokissa talvilukukauden 2009-2010
Anna vaihdossa Bangkokin Siam Universityssä. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


Anun blogi Phuketista

Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa syksyn 2009
Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


"Reissujen Reissu" Balilla

Tiina ja Kristiina BIPAS-vaihdossa Balilla kevään 2010
Tiina ja Kristiina kirjoittavat vaihtoajastaan Balilla keväällä 2010. Seuraa "Reissujen Reissua"täältä!


Katriinan blogi Balilta

Katriina osallistui BIPAS-vaihtoon Balilla syksyllä 2009
Katriina osallistui vaihto-ohjelmaan Balilla. Lue blogista vaihdon tapahtumista!


Katariinan ja Jannen blogi Bangkokista

Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa
Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa. Lue blogista vaihdon tapahtumista!



Opiskelijavaihdon kesto
Mikä olisi sopivin kesto kuukausissa Aasian vaihdolle?