Säätioiden/rahastojen apurahat

Voit hakea avustusta vaihto-opiskeluita varten esimerkiksi oman opintoalasi säätiöistä ja kulttuuri- tai maakuntarahastoista. Apurahoja voi hakea lisäksi kansainvälisyyttä ja vaihto-opiskelua tukevista säätiöistä, jotka päättävät hakemusten ja oman harkintansa perusteella myönnettävistä apurahoista. Säätiöiden apurahat perustuvat yleensä vapaaehtoisiin lahjoituksiin.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry listaa nettisivuillansa eri tahoja mistä voit apurahoja hakea. Osoite: www.saatiopalvelu.fi

AE:n ohjelmiin osallistuville opiskelijoille on myönnetty apurahoja esim. Liikesivistysrahastosta sekä Tellervo ja Juuso Waldenin säätiöstä. Apurahoja voi tiedustella säätiöiden lisäksi kunnilta, opiskelijajärjestöiltä sekä yrityksiltä.

On omista taustoistasi ja tarpeistasi kiinni, minkä suuruista apurahaa anot. Voit tarkistaa esimerkiksi Liikesivistysrahaston sivuilta, minkä suuruisia apurahoja sieltä vaihto-opiskelijoille on tyypillisesti myönnetty.

AE suosittelee apurahahakemusten täyttämistä täsmällisesti. Opintosuunnitelma on hyvä olla kuvattu kurssikuvauksineen ja aikatauluineen. Omien henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi hakemukseen kannattaa liittää suosituskirje.

Suosituskirje voi olla vapaamuotoinen. Suosituskirjeellä hakija todentaa saavutuksiaan ja valmiuksiaan kansainväliseen opiskeluun. Suosittelijan olisi hyvä tuntea suositeltava henkilökohtaisesti, jottei suosituskirje rajoitu koulumenestykseen vaan käsittelisi myös suositeltavan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole, eikä etenkään ensimmäisten vuosikurssien opiskelijoilla ole aina henkilökohtaisia kontakteja korkeakoulun henkilökuntaan.

Suosittelijan on hyvä olla tutuksi tullut korkeakoulun opettaja, jonka kurssille opiskelija on osallistunut. Kyseessä ei tarvitse aina olla professori: tärkeintä on, että kyseinen henkilö todella tuntee opiskelijan. Kuitenkin joissain tapauksissa suosittelijan akateemisella asemalla on merkitystä. Suosittelija voi olla myös esim. yritysmaailman tai julkisen puolen henkilö.

Ohjeita hyvän suosituskirjeen tekemiseen:

- Sekä suosittelijan että suositeltavan nimi ja asema tulee mainita suosituskirjeessä.
- Suosituskirjeessä tulisi mainita mistä yhteydestä suosittelija tuntee suositeltavan.
- Arvio opiskelijan mahdollisuuksista menestyä vieraassa ympäristössä ja hyödyt ulkomaan opintojaksosta.
- Arvio suositeltavan koulumenestyksestä ja muista kyvyistä kuten työskentelytavoista, motivaatiosta, aloitteellisuudesta jne.

Lisätietoja suosituskirjeen tekemiseen voit pyytää oman korkeakoulusi henkilökunnalta tai suoraan mahdollisen suosituksen antajalta.

Lisätietoja apurahojen hakemiseen saat eri säätiöiden kotisivuilta.

Säätiöiden apurahat

HAKUAIKAA tuleviin vaihtoihin

  • Bali: 83 vrk
  • Bangkok (SU): 22 vrk
  • Bangkok (KU, kesä): 3 vrk
  • Bangkok (KU, syksy): 83 vrk
  • Phuket: 83 vrk
  • Kanton: 83 vrk

Kerro kaverille Asia Exchangesta:


Annan blogi Bangkokista

Anna perheineen asuu Bangkokissa talvilukukauden 2009-2010
Anna vaihdossa Bangkokin Siam Universityssä. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


Anun blogi Phuketista

Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa syksyn 2009
Anu oli vaihdossa Thaimaan Phuketissa. Seuraa blogista vaihdon tapahtumia!


"Reissujen Reissu" Balilla

Tiina ja Kristiina BIPAS-vaihdossa Balilla kevään 2010
Tiina ja Kristiina kirjoittavat vaihtoajastaan Balilla keväällä 2010. Seuraa "Reissujen Reissua"täältä!


Katriinan blogi Balilta

Katriina osallistui BIPAS-vaihtoon Balilla syksyllä 2009
Katriina osallistui vaihto-ohjelmaan Balilla. Lue blogista vaihdon tapahtumista!


Katariinan ja Jannen blogi Bangkokista

Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa
Katariina ja Janne ovat parhaillaan vaihdossa Bangkokissa. Lue blogista vaihdon tapahtumista!



Opiskelijavaihdon kesto
Mikä olisi sopivin kesto kuukausissa Aasian vaihdolle?